Your browser version is outdated. We recommend that you update your browser to the latest version.

Kolmen vuoden kohtalo

Posted 9/6/2017

Kohta on kulunut kolme vuotta siitä, kun Voikukkalapset ry perustettiin. Paljon on tapahtunut tänä aikana. 

Järjestin monta vuotta sitten hyväntekeväisyyskonsertin vankien lasten hyväksi. Tapahtuman jälkeen Kriminaalihuollon tukisäätiön silloinen toiminnanjohtaja ja saman säätiön viestintävastaava ehdottivat minulle, että minun tulisi perustaa yhdistys vankien lasten tueksi. 

En olisi uskonut, että siitä ideasta kasvoikin järjestö, jossa minulla on kunnia olla puheenjohtaja. 

Kolmen vuoden aikana olemme saaneet luotua uudenlaisen konseptin, jonka haluamme leviävän maanlaajuiseksi. Hanke on nimeltään ”Tunnista kykysi”, jonka toteutamme yhteistyössä Aseman Lapset -yhdistyksen kanssa. 

Tunnista kykysi on tarkoitettu 12-17 -vuotiaille syrjäytymisvaarassa oleville lapsille ja nuorille. Hankkeessa nuoret pääsevät artistien mentoroimana tekemään musiikkia. Nuoret pääsevät ilmaisemaan itseään ja purkamaan pahoinvointia paperille. 

Mikä parasta, jos nuori vaikka sattuisikin tunnistamaan kykynsä tehdä musiikkia, hänen itsetuntonsa kasvaa hankkeen aikana roimasti. Silloin tapahtuu ihmeitä. Hankkeesta löydät tarkempaa tietoa toiselta välilehdeltä. 

Yhdistyksemme toiminnan tarkoitus on auttaa lapsia ja nuoria löytämään potentiaalinsa, kukkimaan kuten voikukat betonin ja asfaltin keskelläkin.  

Toinen iso projekti, jonka toteutimme yhteistyössä Kriminaalihuollon tukisäätiön kanssa, oli opaslehtinen Suomen peruskouluihin. 

Informatiivinen lehtinen on suunnattu peruskoulujen henkilökunnalle ja se kertoo, mitä koulu voi tehdä, kun koulussa on vankeusrangaistusta suorittavan lapsi. Halusimme opaslehtisellä hälventää ennakkoluuloja, joista vankien lapset saattavat kärsiä. Halusimme myös kertoa, mitä koulu voi asiassa tehdä sekä helpottaa koulun ja vankilassa olevan vanhemman yhteydenpitoa. 

Olen erittäin otettu, että sain olla mukana toteuttamassa opaslehtistä, josta tiedän olevan hyötyä monille lapsille. 

On erittäin kivaa, että työllemme annetaan arvostusta ja yhteistyökumppaneidemme määrä kasvaa koko ajan. Minulla on selvä visio, mihin suuntaan pusken Voikukkalapset ry:tä ja olen ihan varma siitä, että hallituksemme, jäsenistömme, tukijoidemme, yhteistyökumppaneidemme ja rahoittajiemme kanssa pääsemme tekemään paljon hyvää vankien lasten tueksi. 

Haluankin kiittää yllämainittuja tähänastisesta matkasta. Jatkakaamme loistavaa yhteistyötä. 

Janne Raninen 
puheenjohtaja